Asianajon kustannukset

Asianajon kustannukset

Lakimiehen käyttämisen kustannukset saadaan lähes poikkeuksetta katettua pääosin oikeusturvavakuutuksella tai valtion kustantamalla oikeusavulla.

Esimerkiksi kotivakuutuksiin ja autovakuutuksiin sisältyvä oikeusturvavakuutus korvaa tyypillisesti 85 % asianajokustannuksista, jolloin asiakkaan itse maksettavaksi jää 15 %.

Käytännön esimerkkinä 310 euron tuntihinnasta jää tällöin itse maksettavaksi 46,5 €/h.

Vakuutusturva tarjoaa jokaiselle tosiasiallisen mahdollisuuden hyödyntää asianajopalveluita kohtuukustannuksin.
Lisäksi voit olla varma, että avullamme saat enemmän hyötyä kuin mitä maksat palveluistamme omavastuuna. Olemme sitoutuneet siihen, että palvelumme omavastuukustannukset eivät ylitä sitä taloudellista hyötyä, jonka saat asiassasi.

Kanssamme saat aina enemmän hyötyä, kuin mitä maksat. Jos hyötyä ei tule, niin maksettavaa ei kerry.

Omavastuukulujakin voidaan vaatia vastapuolen korvattavaksi tuomioistuimessa, mikäli oikeudenkäynti on välttämätön asian ratkaisemiseksi.
Selkeästi suurin osa riita-asioista saadaan kuitenkin sovituksi jo vastapuolen kanssa käytävissä neuvotteluissa, jolloin oikeudenkäynnille ei synny tarvetta.

Pienituloisilla talouksilla on mahdollisuus saada valtion kustantamana oikeusapua. Tällöin tulotasosta riippuen valtio voi maksaa asianajokustannukset kokonaan tai pienellä omavastuulla.

Selvitämme puolestasi heti toimeksiannon aluksi vakuutuksesi kattavuuden tai mahdollisuutesi saada valtion kustantamaa oikeusapua. Mikäli asianajokustannuksille ei jostain syystä löytyisikään korvaajaa vakuutusyhtiön tai valtion toimesta, sinulla on aina oikeus päättää tässä vaiheessa toimeksianto kustannuksitta.
Toimimme aina asiakkaan eduksi niin, ettei yllättäviä kuluja synny missään vaiheessa prosessia.

 

Tuntiveloitus

Veroton hinta

250,00 €/h

Alv. 24%

60,00 €

Yhteensä

310,00 €/h

 

Tuntiveloitus (maksettavaksi jäävä 15%:n omavastuuosuus)

Veroton hinta

37,50 €/h

Alv. 24%

9,00 €

Yhteensä

46,50 €/h

 

Jos asia on hoidettava erityisen kiireellisenä, vieraalla kielellä, viikonloppuna tai pyhäpäivänä, palkkioita voidaan asianajajaliiton ohjeistuksen mukaisesti korottaa korkeintaan 20 prosentilla.

Back to top